Päivät ovat olleet harmaita ja utuisia,mutta kuitenkin mukavan letkeitä ja laiskoja. Olen lukenut pitkästä aikaa,uppoutunut ihaniin uusiin maailmoihin ja toivonut,että voisin hetkeksi unohtaa kaiken muun. Ja haaveillutkin olen paljon. Kaikenlaisista pienistä ja vähän suuremmistakin asioita,ehkä mahdottomistakin. Ainakin siitä olen haaveillut,että saisin olla yhden päivän ihan yksin. Se tekisi hyvää nyt. Ja muutostakin olen haaveillut taas,miettinyt olisiko minusta maalla eläjäksi ja olisiko se niin ihanaa,kuin mitä mielessäni kuvittelen. Ihan erityisesti olen haaveillut yhdestä talosta,mitä kävimme muutama viikko siten vakoilemassa. Se oli vanha ja keltainen puutalo,pellon ja metsän reunalla,vähän jo rapistumaan päässyt. Ei mikään täydellinen,mutta jotenkin niin kovin kiehtova. Mieleenpainuva. Olen myös miettinyt Lappia viime aikoina. Kaipaan sinne kovasti ja jotenkin tekisi mieli päästä sinne ihan pidemmäksikin aikaa. Ja varsinkin yhtä herttaista vanhempaa naista olen miettinyt paljon. Kun pysähdyimme Inarin lähellä huoltoaseman pihaan,eräs vanha nainen tuli juttelemaan minulle. Hän kyseli koiristamme (tyttärellään oli kuulemma samanlainen),mistä päin olimme tulossa ja minne menossa ja kertoili itsestäänkin. Lapset olivat kuulemma lähteet etelään,mutta hän ei siellä viihtynyt kun oli niin kuumaa ja kosteaa. Iltaisin kävi kävelyilläkin,kun silloin oli vähän viileämpää. Ja että tämä oli hyvä lenkki hänelle,kävellä sillan yli tänne huolto-aseman pihaan ja takaisin,kun ei vanhemmalla iällä enää jaksanut pitkiä matkoja. Heti perään kertoi olevansa 86-vuotias ja olin aivan yllättynyt. Hän oli niin avoin ja iloinen ja reipas ja pirteä,että olisin veikannut paljon nuoremmaksi. Nyt minua harmittaa,että en jutellut pidempään hänen kanssaan,kysellyt enemmän hänen elämästään,sillä aivan mielellään hän olisi varmaan kertonut. Olen kovasti miettinyt,mitä hänelle nyt kuuluu,millainen hänen elämänsä on ollut ja etenkin sitä,mitä taikaa pohjoisessa on,sillä jotain siellä on. Ei täällä tule vastaan 86-vuotiasta ihanaa,sauvakävelevää mummoa neljän tuulen hattu päässään ja jos tulisikin,ei hän pysähtyisi minulle juttelemaan. Tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Tämä on yksi niistä monista syistä,miksi Lappi niin kovasti kiehtoo.
Ja sitäkin olen ihmetellyt,kuinka sisällä on niin kovin hämärää ja uneliasta,mutta ulkona harmaa taivas onkin kirkas ja ilma on ihanan raikasta hengittää. Olen käynyt etsimässä hiljaisuutta lähimetsästä,kävellyt hiljaa pieniä polkuja ylös mäelle ja takaisin,nuuhkinut märkien lehtien tuoksua ja huomannut sen saman,minkä melkein joka päivä nykyään. Lähimetsä ei riitä minulle. Eikä tämä piha riitä minulle. Eivätkä varsinkaan nämä valmiiksi viitoitetut ulkoilureitit riitä minulle. Haluan tilaa. Ja hiljaisuutta. Haluan pois täältä.
(sorry,I'm too tired to translate this now..)
Tiedän mitä tarkoitat, sekä Lapista että tilasta. Minä pidän meidän kaupungissa asumista mielenkiintoisena mutta lyhyenä vaihteluvaiheena, muutamme varmasti joskus takaisin maalle. Ehkä lähemmäs kaupunkia kuin ennen asuimme, mutta pois näistä asuntokasoista ja ihmisistä joiden katseita täytyy kaduilla vältellä. Ollaan haaveiltu kodista Lapin erämaassa oikeastaan niin kauan kun ollaan yhdessä oltu, omasta kasvimaasta ja mies myös eläimistä, kyllä se varmaan joskus täytyy toteuttaa, sekin unelma. Toivottavasti teilläkin unelmat kohtaavat, ja oikea paikka löytyy.
VastaaPoistaMinä olen miettinyt samanlaisia ajatuksia. En osaa kaivata Lappiin, kun en siellä ole koskaan köynyt, mutta maalle kyllä.
VastaaPoistaAnoppi sanoi, että se on aikuiseksi kasvamista, kun ei enää kaipaa ympärilleen menoa niin paljon.
Minulla on tuollainen hedelmäkori, mutta vihreänä. Ja mummullani on sellainen vaaleanpunainen.
VastaaPoistaMe tultais kyllä mielellään kyläileen teille Lappiin :) Sitten ei taitais olla hiljaista, mutta ehkä ihan mukavan meluista ?
VastaaPoistapus
Minäkin haaveilen omasta talosta maalla, mutta se on mahdoton unelma, koska pitäisi olla auto ja mieluusti rahaakin siellä elämiseen.
VastaaPoistaMinä vähän pelkään Lappia. Mutta ehkä kuitenkin vielä joskus haluaisin mennä katselemaan ja kokemaan sitä uudestaan.
VastaaPoistaOstin tänä aamuna suosittelemaasi Pirkan karpalo-kerma-rooibosta. Nyt tässä makustelen. Aika hyvä, en nimittäin koskaan ole ollut rooiboksen ystävä. Mutta karpalosta tykkään kovasti.
mä mietin silloin tällöin maalle muuttamista, mutta johokin toiseen maahan.
VastaaPoistaolen kaupunkilaistyttö, ja Suomen maaseutu on mulle niin harvaan asuttua että en siellä ehkä oikein osasisi olla.
sen sijaan pienet tiukkaan asutut kylät maataloineen on aina viehättäneet. voisin kuvitella tunkevani johonkin sellaiseen jossain vaiheessa elämää, keski- tai etelä-eurooppaan. saas nähdä.
Lappi on kyllä komeaa seutua.
Hei taas:)
VastaaPoistaMinä asun maalla. Pienessä 50-luvun talossa, mikä ei kuitenkaan ole rintamamiestalo. Vaan aikansa "rumilus":) Rakastan tätä taloa, talo vaan ei ole aivan metsässä, vaan melkein maalaiskylänkeskustassa (heh, kaupunkihan tämä oikeasti jopa on) Haaveilen oikeasti maalle muutosta ja omasta rauhasta, mutta suurin pelko on, että en osaisi asua siellä, pelkäisinkö? "Vanhemmiten" sitä on tullut niin araksi, pelkään taas pimeää, mitä pelkäsin lapsena.
Mutta siis asiaan, me haaveillaan myös lapista. Ollaan töitä sieltä jopa katseltu, niin ja taloja;) Toissa kesäinen Norjan reissu vei sydämmen, taas. Norja olis vielä hienompi, mutta siellä tulee kielitaito esteeksi ja rakastan Suomea ja täällä haluan pysyä.
Se kauneus. Sitä ei osaa edes selittää. Karua ja kaunista. Tai karun kaunista:)
Isoin syys miksi ollaan vielä täällä, on perhe. Lapsuuden perhe. Isä ja äiti. Hekään ei kuitenkaan loputtomiin elä, vaikka eivät vielä ikäloppuja ole, mutta tiedän katuvani jos nyt lähden ja jumitun satojen kilometrien päähän. Mummoni joka asuun pellon toisella laidalla, isosetäni joka asuu pellon kolmannella laidalla. Sisarukset. Minun rakkaat.
-Tessa-
Terveisiä täältä maaseudun rauhasta!
VastaaPoistaJa minä haaveilen pienestä luukusta Pariisissa, yksiö riittäisi, sinne ei tarvita kuin välttämätön. Jonain päivänä myyn taloni ja vaihdan elämäni sellaiseen. Kaipaan sitä, että olen joukoissa, mutta anonyyminä. Hesat ja tampereet on liian pieniä kaupunkeja, aina jossain tulee kuitenkin tuttu vastaan.
Lapin avaruutta pelkään. Ei minua varten.