Aurinko sai lumet sulamaan,linnut laulamaan ja ihmiset hymyilemään. Oli kaunis ja hyvä päivä. Ihana kevään ensituulahdus ilmassa. Päivällä käytiin nopeasti ostamassa mummulle syntymäpäivälahja ja lapselle uudet aurinkolasit,samalla löysin pari hienoa korttia ja alelangan Wetterhoffilta. Ruskean kortin takana lukee näin: "Fredrika (Wetterhoff) flyygelinsä ääressä. Hän soitti vain muutamia vanhoja sävelmiä,mm. Beethovenin valsseja. Kanarialinnut lauloivat täyttä kurkkua kun Fredrika soitti.. ". Vuosilukua ei ole,mutta luulisin kuvan olevan jostain 1890-luvulta. Millaista elämä onkaan silloin ollut..
Ja kerrottakoon vielä,että lapsi on nukkunut nyt yhden yön ja yhdet päiväunet uudessa sängyssään ja aivan uskomattoman hyvin! Ollaan miehen kanssa ihan ihmeissämme,pelkäsimme kiukuttelua tai edes jonkin asteista pelleilyä mutta kaikki on mennyt hyvin. Kivaa! Ja vaikka huomasinkin juuri yhden maalattoman kohdan (hups..),sänky on täydellinen.
The sun made the snow melt,birds sing and people smile. It was a beautiful and a good day. Lovely first breeze of the spring in the air. At day we bought a birthday present for my mom and new sunglasses for P and at the same time I found few nice cards and a ball of yarn that was on sale. It says behind that brown card: "Fredrika (Wetterhoff - she was the founder of a handicraft school here in Hämeenlinna) at her grand piano. She only played few old melodies,i.a Beethoven's waltzes. As she played,the canaries sang as lound as they could..". There's no date,but I guess the picture is from 1890's. I wonder what kind of place this world has been then..
Oh,and P. has now slept one night and her naps on her new bed and unbelievably well! We are so amazed - we were afraid that it would be just whinging or fooling around,but everything has been going really well. Yey! And although I just noticed one spot without paint (oops..),the bed is perfect.
Ihanan tuumivainen ilme typyllä :> Niin söpö tapaus <3 Ja hyvä värikin on sängyssä..ja langassasi..sekä kevät huivissasi :)
VastaaPoistaTosi hieno sänky ja väri sopii hyvin yhteen tapetin kanssa! Ja ihanan näköinen nukkujakin siinä sängyssä :)
VastaaPoistaKiitos ihanasta blogista! ♥
VastaaPoistaNätti on sänky ja varsinkin sen omistaja. :)
VastaaPoistaApua, nyt tekee ihan hirveästi mieli riisisuklaata!
Kauniit kehykset ja kortit, ja ihanan pehmeästi peilaudut siellä..
VastaaPoistalovely post :) I like the wallpaper in the second picture & the old pictures in the third. Yay! so glad your daughter has taken well to her new bed.
VastaaPoistaYour pictures are really amazing, soft and full of light and love. And that sweet little girl!
VastaaPoista