Pages

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuu / December

Kolme päivää joulukuuta ja olen...

- ostanut kierrätyskeskuksesta joulukoristeita
- hakenut metsästä mini-kuusen tyttöjen kanssa
- ollut iloinen ja kärttyinen vuorotellen
- syönyt suklaakakkua,suklaaleivosta,suklaakonvehteja ja suklaamoussea (vaikea arvata mikä aika kuukaudesta meneillään...:))
- ostanut myös pienet jouluvalot ja hyasintin
- iloinnut kaikista pienistä aurinkoisista hetkistä muuten niin synkkinä päivinä
- ihastellut Ellin piirustuksia (kuvassa olevassa on ainakin Anna ja Elsa) ja leikkejä ja ihan kaikkia touhuja. Mikä tyttö. Metsässäkin makoili pitkään sammaleen peittämällä kivellä ja huokaili ääneen kuinka ihanan pehmoista se oli. Ja kaupassa selitti myyjille että haluaa joululahjaksi let it go-juttuja (eli Frozen-juttuja) ja lauloi sitten silmät kiinni let it go:ta. En kestä.
- haaveillut jostain hyvästä luettavasta kun yhtäkkiä hyllyllä ei olekaan yhtään kirjaa odottamassa
- tajunnut että taidan olla taas kerran myöhässä joulukorttieni kanssa
- ostanut yhden joululahjan. Vasta tai jo,riippuu vähän miten sen ajattelee.
- ollut liian vähän ulkona ja sen kyllä huomaa


***

Three days of December and I've...

- bought Christmas decorations from recycling centre
- got a mini-tree from the forest with the girls
- been happy and cranky in turns
- eaten chocolate cake,chocolate pastry,chocolates and chocolate mousse (yep,that time of the month over here..:))
- also bought small Christmas lighs and a hyacinth
- been happy of all the short moments of sunshine on these otherwise dark days
- admired Elli's drawings (there's at least Anna and Elsa on that one on the picture) and plays and all about her. What a girl. In the forest she layed on a rock covered with moss and sighed how lovely and soft it was. And at a store she told the saleswomen that she wants let it go-stuff (=Frozen-stuff) and then sang let it go with her eyes closed. Oh my heart.
- dreamed of a good book as suddenly I have nothing to read
- realized that once again I'm going to be late with my Christmas cards
- bought one present. Only or already,depends how do you think of it.
- been spending too much time indoors and that can really tell

2 kommenttia :