Keskitalvi. Kylmintä ja kauneinta. Lunta ja pakkasta. Valoa ja väsymystä. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Maanantain ja tiistain välisenä yönä oli - 27 °C ja aamulla vielä - 21 °C. Se tuntui kyllä pitkästä aikaa hyytävältä. Koiratkin halusivat äkkiä kotiin aamulenkiltä, raukat. Luntakin on paljon, oli pari kunnon lumimyräkkää peräkkäin.
Ja valo ja väsymys. Niitä molempia on ollut aika paljon. En tiedä liittyvätkö toisiinsa mutta olen nyt paljon väsyneempi kun kaikista pimeimpään aikaan marraskuussa. On sellainen talvehtimis-olo. Voisi vain juoda kuumaa teetä, käpertyä peiton alle ja nukkua. Olen kyllä yrittänyt nukkua enemmän - ei sillä ettenkö nukkuisi tai pystyisi nukkumaan - nukkuminenhan on ihanaa - vaan kun en millään malttaisi mennä nukkumaan! Olen ilta-ihminen ja tykkään illoista, sillä ne ovat yleensä aina omaa aikaani hiljaisessa talossa. Välillä haaveilen että olisin aamu-ihminen ja varmasti voisin muuttaa rytmiäni niin että minusta tulisi sellainen..mutta en tiedä voinko koskaan luopua näistä illoistani.
Väsymyksen lisäksi on myös kaikenlaisia motivaatio-ongelmia ja aina alkuvuonna iskevä mikään-ei-huvita-olo. Tosiaankin olisi parasta jos voisin nukkua vaikka tammi- ja helmikuun yli kokonaan :) Mutta. Valo lisääntyy. Ja on ollut paljon hyvääkin, niin kuin aina kun vain hetken miettii. Kävelyitä henkeäsalpaavan kauniissa metsässä ja lumituiskussa, narskuvassa pakkasessa ja viimassa. Keksejä ja teetä ystävän kanssa ja yksin. Hyviä valokuvaus-hetkiä. Vierailu katsomaan yhtä Minnin pentua, joka oli maailman söpöin ja teki mieli napata se takaisin meille. Vapaapäiviä ilman suunnitelmia. Sushia ja makaronilaatikkoa ja kaikkea siltä väliltä. Kirpparikierros ystävän kanssa ja superhyviä löytöjä. Jouluvalot, mitkä ripustin olohuoneeseen. Sellaista.
Talvisia kuvia pian lisää 💙
***
Midwinter. The most coldest and the most beautiful. Snow and frost. Light and tiredness. Sometimes more, sometimes less. It was - 27 °C on Monday night and still 21 °C in Tuesday morning. That felt freezing after a long time. Even dogs wanted to go quickly back home from our morning walk, poor ones. There's lot's of snow too, we had couple of real snow blizzards here in a row.
And light and tiredness. Quite a lot of both of them. I don't know if they're connected but I'm much more tired now than in the darkest time in November. I have this hibernating feeling. I could just drink hot tea, curl under a blanket and sleep. I have tried to sleep more - not that I wouldn't or couldn't sleep - sleeping is lovely - but I just don't have enough patience to go to bed! I am an evening person and I like evenings because they are usually my own time in the quiet house. Sometimes I dream of being a morning person and I'm sure I could change my rhythm so that I could be one..but I don't know if I can ever give up these evenings of mine.
Besides tiredness, there's been all kinds of motivation problems and this I-don't-feel-like-doing-anything-feeling that comes every time in the beginning of the year. It would really be the best if I could just sleep over January and February :)
But. The light is increasing. And there's been lot's of good things too, like always when you just think about them for a while. Walks in the breathtaking beautiful forest and in snow blizzard, in crunching frost and icy wind. Cookies and tea with a friend and alone. Good photographing moments. A visit to see one of Minni's puppies which was the most cutest and I wanted to take her back to us. Free days without any plans. Sushi and macaroni casserole and everything in between. Flea market round with a friend and super finds. Christmas light that I hang in the living room. That.
More wintry pictures soon 💙