Vielä viimeiset / The last ones

Elämä on palannut takaisin vanhoihin uomiinsa. Arki kolkuttelee jo ovella ja koko loma tuntuu enää vain ihanalta,kaukaiselta muistolta. Olo on hieman surullinen,mutta toisaalta tekee hyvää jatkaa taas normaalia elämää. Ja onneksi voin koska vain matkata takaisin tuntureille. Ei tarvitse muuta kuin katsoa näitä kuvia ja pian kuulen taas korvissani pienen kosken pauhun,näen vaaleanpunaisen taivaan ja haistan homeiset puut. Tai kuulen kurjen huudot järven yllä ja muistan,miten kylmä pisteli varpaisiin ja miten pehmeältä rappujen puut tuntuivat. Miten ihanaa olikaan seistä ulkona keskellä yötä,siinä ihmeellisessä valossa ja hiljaisuudessa. Kuin olisin ollut ainoa ihminen koko maailmassa. 

Life is back to normal again and our vacation feels like a lovely,distant memory. I feel bit sad because of that,but I know it's a good thing. And luckily I can go back to the fjelds any time I want - I only have to look at these pictures and soon I can hear the sound of that little rapid,see the pink sky and smell those moldy trees. Or hear the shouts of a crane over the lake and remember how the cold air tingled my toes and how soft those trees felt under my feet. How wonderful it was,just to stand there in the middle of the night in that amazing light and silence. It felt like I was the only person in the world.