Pages

torstai 25. helmikuuta 2016

Mietteitä / Just thoughts

Olen jo ihan kyllästynyt talveen ja lumeen. Kevät,tule pian. 

Skonssit ovat petollisia,niitä ei voi syödä vain yhtä. 

En pidä itseäni vieläkään aikuisena enkä edelleenkään ole hyvä tekemään päätöksiä. Jotenkin luulin että "sitten aikuisena" kaikki olisi helpompaa,selkeämpää. Vaan ei. Päinvastoin. Aikuisuus on huijausta. (ei ne finnitkään mihinkään lähteneet vaikka sanottiin!)

Kaksi puhelinmyyjää löi minulle luurin korvaan vaikka olin ihan mukava ja kieltäydyin kohteliaasti. Jotenkin outoa,kaikki yleensä aina toivottavat hyvät päivän jatkot - mutta taas toisaalta ihan ymmärrettävää. Ei sitä aina vaan jaksa. 

Itse en juuri nyt jaksa esimerkiksi liian täydellisiä valokuvia - varsinkin instagram on niitä tulvillaan. Kyllästyttää. Joten tässä teille kuva mistä ei ole rajattu pois eikä siirretty mitään,kaikki Kinder-munat ja maitopurkit ovat juuri siinä mihin ne laitettiinkin. 

Maljakot,heikkouteni mukien lisäksi. Melkein kaikkea pystyn aina karsimaan mutta näiden kohdalla tekee tiukkaa. Tuo ihana harmaa löytyi parilla eurolla kirpparilta. 

Säästin vanhat nukkekodin kalusteeni niistä pahvilaatikoista ja annoin ne tytöille. Kyllä niillä onkin leikitty. 

Ensi viikolla on hiihtoloma ja vaikka olenkin muutaman päivän töissä,lähdetään ehkä mini-reissulle. Kivaa! 
P.S Saako hama-helmet mennä "vahingossa" imuriin? 

En ole ostanut vielä kertaakaan tulppaaneita itse tänä vuonna,nämä sain ystävältä ystävänpäivänä. Ja mietin tässä että pystyisinkö olemaan ostamatta kukkia muutamaan kuukauteen. Kukat ovat aivan ihania,ne piristävät muuten niin tasaisen tylsiä päiviä ja lisäksi niitä on aina niin kiva mennä ostamaan - mutta ajattelin säästää ne rahat nyt vähän pysyvämpiin kukkasiin. Pieni alku on jo säästössä,purkissa hyllyllä. Lompakosta kaikki tuppaa häviämään. 

Isompi on kuulemma Peppi ja tuo pieni on Elli. En kestä miten säälittävän suloinen tuo pieni on. 

Skonsseihin pitää laittaa paljon kermaa. Ettäs tiedätte. 

En myöskään kestä Ellin asentoja ja poseerauksia. Ne tulevat ihan itsestään,en tosiaankaan pyydä poseeraamaan. Mikä tyttö. 

Myöhäiset ystävänpäiväkukat mieheltä. Itse kyllä valitsin nämä ja hän vain maksoi,se on kuulemma helpompaa niin :)  

Olen aina tykännyt vaaleammista kuvista ja ylivalottanutkin kuviani usein mutta nyt pikkuhiljaa tummemmat kuvat ja sävyt ovat alkaneet houkuttelemaan enemmän. Toisaalta se on vähän pakkokin kun valo katoaa moneksi kuukaudeksi..

Kallein ei todellakaan ole aina parasta,olen huomannut sen niin monessa asiassa - viimeksi pari päivää sitten kun herkuteltiin skonsseilla. Ostin vaihteeksi kalliimpaa appelsiinimarmeladia ja se oli aivan kamalaa. 

Huomenna on vapaata ja pitää käydä kaupungilla - miten kaikki voi olla aina yhtäaikaa lopussa? Mutta illalla lähden Tampereelle moikkamaan ystävää ja tanssimaan,jee!

Hauskaa viikonloppua kaikille!


***


- I'm so tired of winter already. Spring,hurry up!
- we made scones and noticed that you can't eat only one. And you have to put a lot of cream on top of them. Just so you know.
- I don't think myself as an adult yet and I'm still bad at making decisions. Somehow I always thought that when you are "grown up" everything would be more easier,more clearer. But no. Vice versa. Being an adult is hoax. (and I still have those damn pimples even though they said you won't have them as an adult!)
- two telemarketers hang up on me even though I was nice and refused politely. It was weird because usually everyone wishes you a good day - but on the other hand I kind of understand it. Sometimes you just can't stand it anymore.
- for example,I can't stand all of those too-perfect pictures right now - especially instagram is full of them.  So boring. That's why there's a picture with easter eggs and milk jar and all - nothing has been cropped or moved from where they were put. Normal life,perfect just the way it is.
- I have a thing for vases and mugs. I can get rid of almost everything else when clearing my closets but with these it's hard. I found that lovely grey one from flea market,it was only two euros.
- I saved my old dollhouse furnitures from the boxes and gave them to girls. They have been playing with them so much.
- we have a winter holiday next week and even though I'm working for a few days,we might go for a little trip! How fun!
- I haven't bought tulips this year,got those violets from a friend on Valentine's Day. And I was actually thinking if I could be few months without buying flowers. I love flowers,they cheer my flat-grey weekdays so much and it's always so nice to go buy them - but I was thinking about saving those moneys for more permanent flowers. I have a tiny start saved already,it's in a jar on a self.  Can't save anything in my wallet. 
- that big snowman is Peppi and that small one is Elli,they said. I can't get over how pathetic and cute that small snowman is!
- I can't also get over the way Elli poses and makes postures. They just come somewhere,I really don't ask her to make them. Oh what a girl.
- I got late Valentine's flowers from E. Well,actually I picked them myself and he just payed - he said it's easier that way :)
- I've always like bright and light pictures more and even over-exposured some pictures but now darker tones and pictures have started to tempt me more. On the other hand you can't really help it when the light disappears for months over here..
- expensive isn't always the best,I've noticed this in so many things - last time was when we had those scones few days ago. I bought expensive orange marmalade for a change and it was awful.
- I have a free day tomorrow and I have lot's of errands to run  - how come everything runs out at the same time? But,in the evening I'm going to Tampere to see a friend and to dance,yey!
Have a happy weekend!

P.S Is it ok to "accidentally" vacuum hama beads? 

15 kommenttia :

  1. Lumiukot♥ skonssit♥♥ Elli♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Those scones look so yummy!!!!
    I love Eli's photo! She is so natural and funny! :o)
    Spring is on its way, I am sure!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I really try to think so too :) And yes,Elli is all natural and funny!

      Poista
  3. Joo kyllä meilläkin humssahtaa hama helmi poikineen imuroidessa,ei vaan jaksa nyppiä ihan kaikkia varsinkin jos on pyytänyt ja komentanut jo useampaan kertaan lapsia niitä noukkimaan.
    En minäkään tunne itseäni aikuiseksi vaikka lapsia on kohta 3 ja nelikymppisetkin lähestyvät. (on niihin onneksi vielä muutama vuosi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa huojentavaa kuulla että joku muukin aikuinen ei tunne olevansa aikuinen :) Ehkä jotkut eivät tunne koskaan olevansa? Hmm. Ja joo,hama-helmet ja pikkulegot ovat kyllä sellaisia pirulaisia että välillä niitä vaan ei jaksa pelastaa imurilta..

      Poista
  4. Love your table with those very cute bowls and mugs. The photo of the bird is so pretty! Your children do like to be very active which is very good for them. Thank you for your post!

    VastaaPoista
  5. Love your table with those very cute bowls and mugs. The photo of the bird is so pretty! Your children do like to be very active which is very good for them. Thank you for your post!

    VastaaPoista
  6. Mukavaa hiihtolomaa teille! Kyllä se kevät sieltä pian tulee. Olen itse pohjoisesta kotoisin ja siellä oli usein vappunakin vielä lunta jonkin verran.. Siellä se talvi vasta pitkä olikin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti! Huh. En tiedä kestäisinkö niin pitkää talvea..ehkä,jos siihen olisi lapsesta asti tottunut. Mutta jotenkin mulla alkaa kevään odotus heti helmikuussa :)

      Poista
  7. Oi lumiukot, oi poseeraukset! <3

    Kadehdin maljakko-onneasi, minä en löydä juuri koskaan kirppareilta mitään hienoja maljakoita. Kokoelmasi on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäiset kiitokset! :) En minäkään usein löydä - tai ainakaan enää. Tuntuu että yhdessä vaiheessa ihania maljakkoja oli aina kirppareilla mutta nyt ei..vaan ihan hyvä toisaalta,kyllähän noita tuossa on jo ihan tarpeeksi :)

      Poista
  8. Pidän niin näistä sinun realistisista kuvistasi. Valkoisia "näyttelykoteja" on blogit pullollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos,ihanaa kuulla! Meillä ei todellakaan ole näyttelykoti,hihhii! :)

      Poista