Pages

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kesäkuu / June

Peppi istutti tämän suippopaprikan eskarissa ja nyt siihen on tullut ensimmäinen paprika, jee! 
/ Peppi planted this paprika in her pre-school and now it has its first paprika, yey !

Lidlin jogurttijäätelöä, aika herkkua. 

Kesäkuu alkoi kauniina ja lämpöisenä, juuri sellaisena kuin toivonkin. Perjantaina tuuli kuitenkin kääntyi ja nyt on taas kylmää, hyrrr. Onneksi oli monta ihanaa kesäistä päivää sitä ennen, paljon uimista ja jäätelöä, vesimelonia ja kirsikoita, leppoisia iltalenkkejä ja pyöräilyä ja mukava vene-retki. Käytiin Sääksmäen sillalla asti ja vaikka poltin selkäni, oli ihanaa. Matkalla pysähdyttiin kauniilla saarella, syötiin eväitä ja ihailtiin maisemia, tytöt kahlasivat rannassa. Vanajan selkä oli aivan peilityyni ja hiljainen, epätodellisen kaunis. 
Oli myös Pepin viimeiset koulupäivät ja todistusten jako ja melkein itkin siellä, ilmassa oli paljon iloa mutta myös haikeutta koska Pepin opettaja jää eläkkeelle ja tämä oli hänen viimeinen luokkansa. Uusi opettaja on onneksi vanha tuttu ja todella mukava vaan onhan se aina harmi kun joku lähtee ja vieläpä se ihan ensimmäinen opettaja. No mutta, lomalainen on nimensä mukaisesti lomaillut, leikkinyt myöhäiseen iltaan asti ulkona naapureiden lasten kanssa, nukkunut pitkään ja laiskotellut. Kylmä ilma jatkuu kuulemma vielä ensi viikolla mutta aiotaan tehdä silti vaikka mitä kivaa - onneksi kaikkeen tekemiseen ei tarvitse kaunista säätä. Aiotaan lähiaikoina käydä ainakin Hämeen Linnan Heavy Metal- näyttelyssä ja Panssarimuseolla (Peppi ja Elli ovat toivoneet päästä sinne jo pitkään :)) ja varmasti jossain uudessa kaupungissa retkellä. On monia muitakin haaveita ja pieniä matkamietteitä, mutta mitään ei suunnitella kun kaikki tuppaa aina kuitenkin muuttumaan - tehdään mitä milloinkin huvittaa ja mitä ehditään. 
Ihanaa kesäkuuta!

***

June started beautifully and warm, just as I wished for. But on Friday the wind however turned and now its cold again, brrr. Luckily we had many lovely summer days before it, lot's of swimming and ice-creams, watermelon and cherries, balmy evening walks and biking and a nice boat-trip. We went quite far and even though I burned my back, it was great. On the way we stopped at a beautiful island, ate some snacks and admired the views, girls splashed on the beach. The open water at the lake was quiet and smooth as glass, unreal beautiful. 
There were also Peppi's last days at school and they got their diplomas and I almost cried there, there were so much joy in the air but also some nostalgia as Peppi's teacher will retire and this was her last class. The new teacher is luckily old and familiar and really nice but it's always bit sad when someone leaves and especially the first teacher. Oh well, our little vacationer has really been on vacation , playing outside with the neighbors kids till late evening, sleeping in and just being lazy. They've forecasted that next week is going to be cold too but we're going to do all kinds of nice things anyway - luckily you don't need beautiful weather for everything. In the near future we're going to visit at least the Häme Castle (there's a new exhibition called 'Heavy Metal' and we want to see it) and The Tank Museum (Peppi and Elli have both wished to go there for a long time already :)) and make a trip to some new town. There's lot's of other dreams and travel-thoughts but we wont plan nothing as every plan tend to change - we just do what we feel like and what we have time for. 
Have a sweet June!

2 kommenttia :

  1. Tuo toinen uimakuva on ihan huikean hieno! Teidän loma kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina! Tykkään itsekin siitä kuvasta kovasti :) Ihanaa kesää sinulle!

      Poista