Pages

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Little road trip



1. Maanantaina lähdettiin täältä ja ensimmäinen yö vietettiin Lappeenrannassa. Vapaana oli vain pieni surkea leirimökki,mutta onneksi oli kauniita heiniä,kaunis auringonlasku ja kaunis Peppi. 
2. Minttu-Puffet-talo. Mäntyharjulla. 
3. Onneksi oli myös iltateetä Lappeenrannassa. 
4. Jättimäinen hiekkalaatikko Hiekkalinnassa Lappeenrannassa.
5. Ihania kakkuja ja torttuja Kahvila Majurskassa,Lappeenrannan linnoituksessa. 
6. Heiniä. 
7. Käytiin kurkkaamassa ortodoksisen kirkon sisälle. Aikamoista loistoa ja kimallusta. 
8. Uimassa Ruokolahdella. Kylmää oli,kastoin vaan varpaan vaikka uhosin heittäväni talviturkin.
9. Saunatupa Mäntyharjulla.
10. Lappeenrannan linnoitusta kiertävällä polulla. Oli hienot näkymät. 
11. Maailman eniten mustikoita Ruokolahdella. 
12. Sinistä taivasta peilaavat ikkunat linnoituksessa. 
13. Saimaa. 
14. Elli ja Panda syömässä mustikoita. 
15. Peppi joutui jalkapuuhun linnoituksessa :)
16. Herkkuja ja hyvää teetä Kahvila Majurskassa. 
17. Kahvilan kyltti. 
18. Lisää kullanhohtoisia heiniä ilta-auringossa.
19. Kahvila Majurska sisältä. Upea paikka ja superhyvät syötävät (ja kallista ainakin minulle mutta eipä sitä tule tuollaisissa paikoissa joka päivä käytyä)
20. Kauniin sävyinen talo linnoituksessa. 
21. Peppi ja Panda.

***

1. We left here on Monday and stayed the first night in Lappeenranta. There were only a lousy little camping cottage free,but luckily there were beautiful hays,beautiful sunset and beautiful Peppi. 
2. Mint-chocolate house in Mäntyharju. 
3. Luckily there were also evening tea in Lappeenranta. 
4. Giant sandbox in Sandcastle in Lappeenranta
5. Lovely cakes and pies in Café Majurska in Lappeenranta Fortress
6. Hay. 
7. We peeked inside an orthodox church. Quite a glistening and shine. 
8. Swimming in Ruokolahti. It was cold,I only dipped my toe even though I blustered to get rid of my winter coat (as you say here in Finland when you go to swim for first time in the summer). 
9. Sauna-room in Mäntyharju. 
10. On the trail that goes around the Fortress of Lappeenranta. The view was great. 
11. Most blueberries ever in Ruokolahti. 
12. Windows mirroring the blue sky in the Fortress. 
13. Lake Saimaa. 
14. Elli and Panda eating blueberries. 
15. Peppi in stocks in the Fortress :) 
16. Yummies and good tea at Café Majurska. 
17. The sign of the café. 
18. More golden hays in the evening sun. 
19. Inside the Café Majurska. Gorgeous place and super-good products (and expensive at least to me,but on the other hand,I dont go to that kind of places every day)
20. Beautiful colored house in the Fortress. 
21. Peppi and Panda.

6 kommenttia :

  1. Minttu puffetti talo on taidekeskus Salmela,kuvaus toki osuva. Tuo Majurska on ihana,harmittavan kaukana vaan Helsingistä . onhan meilläkin toki yhtä ihania,mutta melkolailla tyyriimpiä kahviloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,käytiin vähän jaloittelemassa siinä taidekeskuksen ympärillä. Tuli heti mieleen minttu puffet :) Majurska oli ihana!! Toivottavasti pääsen sinne vielä joskus toistekin.

      Poista
  2. Hurmaava kuvakavalkadi! Tuollaisia pieniä road trippejä olemme mekin tänä kesänä tehneet, aivan parhautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkureissut (ja toki isommatkin!) on parhaita! :)

      Poista
  3. Lovely photos, how beautiful little road trip! The "Café Majurska" looks great, and Panda is really adorable!!!! Hugs from Spain! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! I really liked the café too,it was so beautiful! Hugs xx

      Poista